Tunnustuksen saaneen pitää:1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään
Me saatiin tunnustus Veeralta sekä Rebeccalta, kiitokset siis molemmille! Haaste on mennyt eteenpäin sen verran monelle, että enpä taida jaksaa haastaa ketään. Tehkää jos tahdotte.
1. Voitto on ensimmäinen koirani, ja olen kyllä aika huippu tyytyväinen, että päädyin juuri tuohon rotuun ja kasvattajaan. En kuitenkaan asioista kamalasti silloin tiennyt (vaikka niin luulinkin...), joten jälkeenpäin on tullut ajateltua, että onneksi asiat menivät kuitenkin näin.
2. Lempikoirarotujani on hankala listata, voisin kuvitella itselleni hyvinkin erityyppisiä rotuja.
3. Ennen Voittoa suunnittelin kovasti hovawartin ottamista, kunnes joskus ehkä vuotta ennen kun sain luvan pentuun, päätin haluavani perron. Suurimpana syynä tähän varmasti on serkkujemme perro. Hassua kuitenkin sinänsä, sillä tuo kyseinen perro ja Voitto ovat keskenään kuin yö ja päivä. Kuvaavat hyvin sitä, miten paljon vaihtelua rodun sisällä on.
4. Olen päättänyt, että haluan toisen koiran. Olen pyöritellyt asiaa mielessäni jo pari vuotta, ja nyt olen varma asiasta. Mitä, missä, milloin - siitäkin on jo ajatuksia...
5. Joskus mietin, että Voitto on vähän turhan läheisriippuvainen. Tiedostin asian jo sen ollessa pentu, sillä se jäi jo silloin huutamaan perääni jos vaikkapa joku muu jäi pitämään sitä, kun käväisin kauempana, ja mietin, että "tälle pitäisi varmaan tehdä jotain...". No, nyt on kulunut kolme vuotta ja tilanne on ihan samanlainen. Viimeksi viikonloppuna totesin Jennalle, että Voitto on vähän läheisriippuvainen. Samaan aikaan makasin sängyllä eläin selällään kainalossani... Niinpä.
6. Voitto on hirmu pätevä agilitykoira. Joudun silti ajoittain pitämään lajista vähän hermolomaa.7. Olen aika tyytyväinen siihen, millainen Voitosta on kasvanut, siitä huolimatta että se on ensimmäinen koira. Onhan siinä vikansa, mutta en ole saanut siitä esimerkiksi remmirähjää, joka tuntuu olevan aika yleinen "ensimmäisen koiran syndrooma". Tilanne on aika päinvastainen, Voitto ohittelee toisia koiria lenkillä hihnatta ja maksimissaan noteeraa toisen koiran katseellaan.
8. Siitä huolimatta, että ilmoitan harrastuksiimme kuuluvan myös mejän, Voitto on ajanut tänä vuonna tasan yhden verijäljen... Noloako?
Blogin päivitys on vähän jäänyt, mutta lupaan olla aktiivisempi taas: nyt on haastekin toteutettu :) Viime viikonloppu meni nuorten valmennusviikonlopussa Kuopiossa, kirjoittelen siitä tarkemmin kunhan saan kuvia. Eilen puolestaan lähdettiin kentälle Melkun & Eetun kanssa, ja liideltiin pitkästä aikaa - kohta olisi jo kolme kuukautta ollut treenitaukoa täynnä. Tehtiin suht helppoja ratoja, kuitenkin niin, että mukaan oli jokunen valssi ja takaaleikkaus. Ensin vähän kieputtamista ja sitten helpompaa rallittelua. Radat näyttivät suunnilleen tältä.
Toisen, "rallitteluradan" voi katsoa tästä. Videot kuvasi Melkku, ylläolevat kuvat puolestaan Viivi.

0 kommenttia:
Lähetä kommentti